SOTTUNGSBY FBK

Sottungsby FBK on Vantaalla sijaitseva vapaaehtoinen palokunta, joka perustettiin vuonna 1921 suojelemaan kyläläisiä tulipalon vaaroilta. Palokunta toimii pääasiassa pelastuslaitoksen tukiorganisaationa.

Sottungsby FBK on Vantaalla sijaitseva vapaaehtoinen palokunta, joka on alun perin perustettu suojelemaan kyläläisiä tulipalon vaaroilta. Palokunta toimii pääasiassa pelastuslaitoksen tukiorganisaationa. Palokunnalla on keskimäärin noin 10-20 hälytystä vuodessa.

Palokuntalaiset osallistuvat toimintaan täysin vapaaehtoisesti, eivätkä saa työstään korvausta. Palokunnan virallinen kieli on ruotsi, mutta toiminta on kaksikielistä. Sottungsby FBK perustettiin 31.7.1921 silloisessa Helsingin maalaiskunnassa. Nykyään kunta tunnetaan Vantaan kaupunkina.

Ensimmäiset 30 toimintavuotta palokunta tuli toimeen ilman omia ajoneuvoja. Kyläläiset auttoivat hevosillaan ja vetivät sammutuskaluston perille hevoskärryillään. Myöhemmin käytettiin myös kyläläisten kuorma-autoja. Ensimmäinen oma paloauto hankittiin 1950-luvulla. Nykyään palokunnalla on nykyaikainen kalusto. Sottungsby FBK:ssa on hälytysosaston lisäksi naisosasto ja nuoriso-osasto.

Meillä on harjoituksia asemalla!

Hälytysosasto
maanantaisin 18:00-20:30

Nuoriso-osasto
keskiviikkoisin 17:00-18:30 17:00-18:30

Osastomme

Hälytysosasto

Hälytysosasto vastaa operatiivisesta toiminnasta ja siihen kuuluu 20 aktiivista sammutusmiestä, jotka on koulutettu erilaisiin hälytystehtäviin. Nämä ovat pääasiassa jälkisammutustehtäviä ja esimerkiksi myrskytuhojen raivausta.

Palokunta on erikoistunut pelastus- ja palontorjuntatehtäviin vaikeassa maastossa ja siksi miehistö hälytetään kesällä mm. maasto- ja metsäpaloihin.

Naisosasto

Naisosaston tehtävänä on tukea palokunnan toimintaa. Naiset huolehtivat tarjoilusta erilaisissa tilaisuuksissa ja heillä on valmius huolehtia ruuasta ja juomasta suuronnettomuuksien tai tulipalojen sattuessa.

Naisosastolla on mukana lähes 10 aktiivista jäsentä.

Nuoriso-osasto

Nuoriso-osasto on tarkoitettu 10-17-vuotiaille nuorille. Koulutuksen tarkoituksena on kouluttaa ja kasvattaa nuoria vastuullisiksi ihmisiksi, jotka täytettyään 18 vuotta tulevat mukaan hälytysosaston toimintaan.

Nuoret kokoontuvat kerran viikossa harjoituksiin ja osallistuvat kilpailuihin ja leireille.

Meille on helppo löytää!

SOTTUNGSBY FBK FACEBOOKISSA

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
Cover for Sottungsby FBK - Asema 37
573
Sottungsby FBK - Asema 37

Sottungsby FBK - Asema 37

Sottungsby FBK on Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksen sopimuspalokunta Itä-Vantaalla, Sotungin kyläs

3 months ago
Sottungsby FBK - Asema 37

Tänään treeneissä opeteltiin ammattilaisen opissa moottorisahan turvallista käsittelyä ja käytön jälkeistä huoltoa. Tulethan mukaan toimintaan oppimaan kaikkea hyödyllistä, mukavaan porukkaamme! Lisätietoja osoitteesta www.sottungsbyfbk.fi ... See MoreSee Less

Tänään treeneissä opeteltiin ammattilaisen opissa moottorisahan turvallista käsittelyä ja käytön jälkeistä huoltoa. Tulethan mukaan toimintaan oppimaan kaikkea hyödyllistä, mukavaan porukkaamme! Lisätietoja osoitteesta www.sottungsbyfbk.fiImage attachmentImage attachment+2Image attachment

Tänään mukana perinteisessä Lions talvitapahtumassa. Tervetuloa tutustumaan toimintaan. Keli on loistava ja mäessä on hyvin tilaa. Mikäli meidän toiminta kiinnostaa niin liittymisohjeet löytyy osoitteesta www.sottungsbyfbk.fi ... See MoreSee Less

Tänään mukana perinteisessä Lions talvitapahtumassa. Tervetuloa tutustumaan toimintaan. Keli on loistava ja mäessä on hyvin tilaa. Mikäli meidän toiminta kiinnostaa niin liittymisohjeet löytyy osoitteesta www.sottungsbyfbk.fiImage attachmentImage attachment+1Image attachment

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Toivottaa Sottungsby FBK:n väki 🇫🇮 ... See MoreSee Less

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Toivottaa Sottungsby FBK:n väki 🇫🇮

Comment on Facebook

Tack detsamma

Kiitos samoin 🇫🇮

Load more